URSUS FACTORY
Päiväys ja aika
Date(s) - 19.11.22
21:00 - 22:00
Kategoriat
Yhdeksi Suomen parhaimmista liveyhtyeistä kehuttu Ursus Factory on laulaja-kitaristi Jussi Pelkosen ja rumpali-laulaja Aleksi Ripatin muodostama duo, joka on perustettu vuonna 2013.
Yleisön ja kriitikoiden pitkäaikainen suosikki otti 2021 kesäkuun alussa julkaistulla kolmannella pitkäsoitollaan ison harppauksen suomirockin tulevaksi superyhtyeeksi. Onnellinen sukupolvi -albumi nosti yhtyeen täysin uudelle tasolle ja välittömästi loppuunmyyty ensimmäinen vinyylipainos siivitti albumin julkaisuviikollaan Virallisen listan sijalle 6 ja fyysisen listan kakkoseksi. Pelkästään neljän ja viiden tähden arvioita suomalaisissa medioissa kerännyt albumi on kerännyt valtavasti kiitosta ja singlejulkaisut ovat saaneet laajaa radiosoittoa.
Yhtyeen keikat ovat olleet jo pari vuotta pitkälti loppuunmyytyjä. Ursus Factory on kiistatta Suomen kovin liveyhtye ja rock-yleisön ykkössuosikki, joka sulattaa pian myös kansan syvien rivien sydämet.
Vuosi 2021 oli yhtyeelle menestyksekäs: kolme ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden yhtye, Vuoden rock, Vuoden artisti -yleisöäänestys), perinteikäs Finlandia itsenäisyyspäivänä suorassa lähetyksessä YLE:n Linnan jatkoilla, esiintyminen YleXPopissa sekä sijoitukset Helsingin Sanomien ”Vuoden 2021 parhaimmat levyt” ja Soundi-musiikkilehden kriitikoiden ”Vuoden 2021 parhaat” listauksissa kielivät kaikki bändin nousevasta asemasta Suomen rock-tähtien taivaalla.
Ursus Factory on poikkeuksellinen helmi suomalaisella musiikkikentällä, jonka riehakas garagerock rämisee, mutta tinkimättömästi melodiat edellä. Yhtyeen tavaramerkiksi ovat myös nousseet Pelkosen pilke silmäkulmassa kirjailemat lyriikat, joissa poukkoileva tajunnanvirta ja veitsenterävät huomiot kulkevat rinta rinnan.
LIPUT
Liput ennakkoon 45 Specialista 20 €
Liput ennakkoon Tiketistä 22,50 €
Liput ovelta 25 €*
*mikäli ennakkomyynnistä jää lippuja myytäväksi
AIKATAULU
18.00 ovet
21.00 Ursus Factory