STEPA & HEIMO ILMAN MENNEISYYTTÄ
Päiväys ja aika
Date(s) - 04.12.21
21:00 - 22:30
Kategoriat
Stepa & Heimo ilman menneisyyttä juhlii levyjulkkareita 45 Specialissa lauantaina 4. joulukuuta!
Pohjoisen suomiräpin ääneksikin tituleerattu Stepa julkaisee 10. syyskuuta uuden albuminsa ”Rakkaus ylivoimainen”. PME Recordsin talliin siirtyneen artistin yhdeksännestä pitkäsoitosta on jo saatu esimakua singlejen ’Muhammad Ali’ ja ’Minä vs. Minä’ myötä.
Edellisinä vuosina rennot ja taidokkaat riimit ovat soljuneet albumi kerrallaan melodisempaan suuntaan artistin otettuaan kehitysaskelia myös laulajana. Lämminhenkistä ja tiedostavaa otetta suosivan Stepan riimit ovat täynnä hevosvoimaa ja korkeajännitteistä energiaa. Nykypäivänä Stepan musiikki puhuu yhä enemmän ajan- ja elämän arvokkuuden puolesta, unohtamatta voimista suurimpia: rauhaa ja rakkautta.
Vuonna 2008 julkaistu debyyttialbumi MC toi rap-artistin suuremman yleisön tietoisuuteen musiikkilehti Rumban kutsuttua albumia suomiräpin uudeksi nollapisteeksi. Pari vuotta myöhemmin julkaistu studioalbumi Made In Sodankylä käsittelee artistin suhdetta yhteiskuntaan, myönteisen ajattelutavan merkitystä ja itsetutkiskelua: aiheita, jotka ovat lähellä artistin sydäntä tänäkin päivänä.
2012 Helsingin Sanomat nosti Aren kanssa tehdyn …Ja naksuvat luupit -albumin vuoden parhaaksi kotimaiseksi räplevyksi. Stepan kolmas sooloalbumi Ultramagneettinen ylsi parhaimmillaan Suomen virallisen albumilistan viidennelle sijalle, jonka jälkeen Henget -albumi vei artistia yhä syvällisimpiin aiheisiin. Unelmieni Teatteri -niminen EP-trilogia (2019) puolestaan flirttaili iskelmämusiikin, hiphopin ja inderockin kanssa toimien prologina melodisemmalle tuotannolle.
Stepa nähdään levyjulkkarikiertueella Heimo ilman menneisyyttä -yhtyeensä kanssa.
LIPUT
Liput ennakkoon 45 Specialista 14 €
Liput ennakkoon Tiketistä 15,50 €
Liput ovelta 17 €*
*mikäli ennakkomyynnistä jää lippuja myytäväksi
TURVALLISUUS
45 Specialissa käytämme koronpassia. Noudatamme nyt ja aina viranomaisten antamia, ajantasaisia ohjeita ja rajoituksia, ja pidämme huolta ravintolamme asianmukaisesta puhtaudesta.
Pidäthän omalta osaltasi huolta myös muista saapuessasi keikalle:
• Pese ja/tai desinfioi käsiä usein ja huolellisesti. Käsidesiä on saatavilla.
• Muista peittää suusi/nenäsi yskiessä tai aivastaessa.
• Pidä riittävää etäisyyttä muihin asiakkaisiin ja henkilökuntaan.
• Älä tule keikalle kipeänä, tai jos sinulla on mitään koronaan viittaavia oireita.
Kiitos että välität!