OMVF 2018 -jatkot: Kornél Kovács, Club La Persé, Sellekhanks, Ällistysnainen
Päiväys ja aika
Date(s) - 25.08.18 - 26.08.18
22:00 - 04:30
Kategoriat
Lauantain jatkoklubille festivaalikansaa saapuu tanssittamaan ruotsalainen DJ ja tuottaja Kornél Kovács. Kovácsin kiinnostus elektroniseen musiikkiin syttyi varhain, ja ensimmäiset DJ-keikkansa musikaalinen nuori veti vain 14 vuoden iässä. Kriitikoiden kiittämä debyyttialbumi The Bells näki päivänvalon vuonna 2016, ja se valittiin Mixmagin listauksessa vuoden toiseksi parhaaksi albumiksi. Uutta materiaalia on pukannut tasaiseen tahtiin ja uunituoreen EP:n Metropolis-kappaleeseen julkaistiin musiikkivideo kuluvan vuoden kesäkuussa. Intohimo ja oppimisen halu ovat tehneet Kovácsista kansainvälisesti tunnustetun DJ:n ja tuottajan, joka on ehtinyt esiintyä isoilla lavoilla ja ikonisilla klubeilla lähes jokaisella mantereella.
Muoti- ja musiikkialan vaikuttajista koostuva klubikollektiivi Club La Persé edustaa 1980-luvun New Yorkista alkunsa saanutta Club Kidz -kulttuuria, johon kuuluu överiestetiikka ja sukupuolirooleilla leikkiminen. Club La Persén esiintymisissä nähdään korkeita korkoja, mielettömiä meikkejä, glamouria ja skandaalia koko rahalla.
Video- ja graffititaiteilija Sellekhanks on suomalaisen VJ-skenen kärkinimiä ja on tunnettu syvästi graafisten maailmojen rakenteluista live-keikoillaan. Suomen ahkerimmin keikkaileviin VJ:hin kuuluva Sellekhanks on esiintynyt Suomen suurimmilla festareilla, keikkaillut ulkomailla, sekä visualisoinut satatuhatpäiselle yleisölle Daruden keikan Suomi 100 -juhlavuoden avajaisissa uudenvuodenaattona 2016. VJ-performanssien lisäksi Sellekhanks on tehnyt visuaaleja ja videoprojekteja Suomen eturivin artistien kanssa (mm. Gasellit, Nikke Ankara, Vesala.)
Cj FatherMockerina aiemmin tunnettu Ällistysnainen soittaa keikkansa C-kaseteilta ja käyttää apunaan Kaoss Padia. Muun muassa Flow-festivaalilla esiintyneen Ällistysnaisen repertuaariin kuuluu erityisesti 90-luvun acid house, tekno, house ja trance. Hän on myös ollut mukana Bassoradion Sunnuntaisiskoissa ja Radio Helsingin Kesäkekseissä.