LYÖMÄTTÖMÄT + HAAMU + KOPO LOCO X BRAKSTON
Päiväys ja aika
Date(s) - 17.03.23
19:30 - 22:00
Kategoriat
Lyömättömät on yhtye, jonka vastustamatonta live-energiaa on todistettu Suomen suurimmilla festivaaleilla, täpötäysillä klubeilla, palkintogaaloissa ja tv-ohjelmissa (mm. Madventures ja Heikelä Syndrooma).
Räpin Suomen mestaruuden jo teininä voittanut Solonen tunnetaan ilmiömäisestä freestyle-kyvystään ja levytetystä materiaalistaan niin soolona kuin eri kokoonpanoissakin. Hänen vuonna 2009 ilmestynyttä Harmaanaaman kirous -sooloalbumia pidetään yhtenä kotimaisen rap-musiikin klassikoista. Vähintään yhtä kova luu on Lyömättömien toinen mc Kosola, jolta irtoaa freestylen lisäksi tuottaminen ja beatboxaaminen. Jälkimmäisessä hän on kaksinkertainen Suomen mestari. Koko homman selkärankana toimii tuottelias Xmies, joka on kunnostautunut musiikin saralla niin dj:n kuin tuottajankin ominaisuudessa, ja jonka materiaalia on julkaistu lukuisilla kotimaisilla ja ulkomaisilla levy-yhtiöillä. Hänen biiteilleen ovat sylkeneet Asan ja Palefacen lisäksi myös mm. JVG ja Pyhimys. Yhdessä tämä kolmikko on Lyömättömät.
Solosen, Kosolan ja Xmiehen muodostama rap-kokoonpano vakuuttaa niin livenä kuin levylläkin.
Haamu on Helsingissä asuva rap-artisti ja tuottaja. Monissa projekteissa vaikuttanut muusikko on julkaissut useamman soololevyn ja vieraillut kymmenillä suomalaisilla rap-julkaisuilla sekä tuottanut Suomessa mm. Kubelle, Gettomasalle, Palefacelle ja Stepalle. Viimeisin sooloalbumi – 30 ilmestyi Monsp Recordsin kautta 2020. Tällä hetkellä hän työstää viidettä sooloalbumiaan, joka julkaistaan ensi vuonna.
Haamu tekee musiikkia myös kansainvälisesti, artistinimellä Misha. Hänen musiikkia on kehuttu laajalti ja nostettu muun muassa BBC Radio 1Xtran, Kanadan CBC:n ja Soulection Radion toimesta. Mishan kappale Resurrection on kuultu myös HBO Maxin sarjassa South Side. Spotifyssa Mishan musiikkia on striimattu jo yli 40 miljoonaa kertaa.
Haamu vetää myös räppikursseja ja musiikintuottamistyöpajoja. Haamu on ainoana suomalaisena opiskellut hip-hopia korkeakoulutasolla Yhdysvalloissa. Näiden opintojen ja vuosien kokemuksensa pohjalta Haamu on laatinut suosittuja räppikursseja, joita hän toteuttaa ympäri Suomea.
Oulun Young gunit Kopo Loco sekä Brakston vetävät ensimmäisen yhteiskeikkansa ja lämmittävät nelivitosen lauteet Haamulle ja Lyömättömille 17.3!
Kopo Loco on entuudestaan tuttu muun muassa pari vuotta sitten julkaistusta ”Osa Mua” -singlestä. Oululainen Heimo Records julkaisi 31.12.2022 Kopon melodisen drill-albumin: S.O.L.O, jonka tunnelma tuo energiaa melankolian ympärille.
Brakston on puolestaan uusi tulokas, jonka levyä työstetään parhaillaan Heimon studiolla. Brakstonin sanataide ja flow laittaa kuulijansa miettimään nuoren miehen lahjakkaita kykyjä ja tarinoita. Brakston on elävä todiste siitä, että Nuoriso ei ole hylännyt kokonaan boombappia!
Kopo Locon ja Brakstonin yhteiskeikka on sekoitus uudempaa sekä vanhempaa hiphop saundia päivitettynä tälle vuosituhannelle. Nuorten miesten energinen live tarjoilee kuulijoilleen aikamatkan laadukkaasta boompapistä uudempaan drill soundiin!
LIPUT
Liput ennakkoon Ticketmasterista 16 €
Liput ovelta 18 €*
*mikäli ennakkomyynnistä jää lippuja myytäväksi
AIKATAULU
18.00 ovet
19.30 Kopo Loco x Brakston
20.15 Haamu
21.00 Lyömättömät