Love Boat After Hours
Karttaa ei ole saatavissa
Päiväys ja aika
Date(s) - 08.08.20 - 09.08.20
23:30 - 04:30
Kategoriat
Love Boat After Hours -partyt valloittavat jälleen 45:n yläkerran discon ja housen merkeissä jopa neljän eri DJ’n tahdissa. Jatkoilla musiikkimatkanjohtajina toimivat DJ ässät Mauno Kalevi, Smok, Skasi & SMU.
Luvassa hikistä, tiukkaa ja välillä pehmeää groovea 70-luvulta tähän päivään. Varaa heti paikkasi tanssilattialta! Love Boat 2020 After Hours toimii myös Varjo -festivaalien jatkopaikkana, joten suosittelemme saapumaan ajoissa paikalle.

Konemusiikkiskenessä jo pitkään mukana ollut Mauno Kalevi on tullut tutuksi DJ:nä ja erityisesti tuottajana mm. italodisco-vaikutteisesta elektrojulkaisustaan Rotterdamilaisella Moustache Recordsilla. Hänen levyhyllystään löytyy kattava kokoelma erilaista diskoa ja elektroa sekä housea ja teknoa. Jatkoilla tullaan kuulemaan hänen levylaukkuunsa mahtuva otos näiden genrejen piiristä.

House-musiikkiin 90-luvun lopulla koukkuun jäänyt Smok teki ensiesiintymisen levysoittimien takana lähes 20 vuotta sitten. Palo deeppiin ja sielukkaaseen houseen toi pian kuvioihin myös musiikin tuottamisen ja erilaisia julkaisuja on viimeisen kymmenen vuoden aikana kertynyt lukuisia mm. kotimaisella Youth Controlilla sekä arvostetuilla Yhdysvaltalaisilla levymerkeillä. Jatkoilla täysi lasti Smok housea disco vaikuttein!

Vuosituhannen vaihteessa levyjen soiton aloittaneella DJ Skasilla on musiikille määritelmä – siinä täytyy olla kova groovi ja sen täytyy herättää kuuntelijassa hyvää fiilistä. Soittimiin päätyy yleensä musiikkia hiphopista funkin kautta houseen – genren olematta rajoite. Levylautasille kaivetaan kattavasta valikoimasta juuri ne biisit jotka pistävät pyllyt heilumaan ja nostavat hymyn kasvoille.

Kyllä kaikki tietää DJ SMUn ja vaikka et vielä tietäisikään kannattaa tämän DJ:n nimi painaa mieleen sillä tästä teknisesti erittäin taitavasta DJ:stä tullaan kuulemaan vielä! SMU onnistui kaappaamaan YLE X perjantain tyylikkäillä ja taidokkailla miksauksilla sekä valloitti tanssijoiden sydämet lukuisissa Call Out Jameissa. SMU:lta luvassa Love Boat -jatkojen henkeen sopiva house-setti.
Love Boat lipulla vapaa pääsy (pm 2,5 €)!
Another Fine Hand Production