EN/FI
Tapahtumat
Ruoka

Jano-kiertue: GASELLIT + PESSO

joulukuu 1, 2018
Karttaa ei ole saatavissa

Päiväys ja aika
Date(s) - 01.12.18
21:00 - 23:00

Kategoriat


ONKO JANO? GASELLIT LEVYJULKKARIKIERTUEELLE LOPPUSYKSYSTÄ

Gasellit julkaisee uuden odotetun albuminsa ”Jano” 26. lokakuuta ja suuntaa sen myötä levyjulkkarikiertueelle ympäri Suomea. Lokakuun 27. päivä käynnistyvä kiertue kaartaa 14 kaupunkiin ja huipentuu Helsinkiin loppuunmyydylle Kaapelitehtaalle 15. joulukuuta.

Tasaisesti suosiotaan kasvattanut Gasellit aloitti vuotensa Emma-ehdokkuuksilla Vuoden Hip Hop- ja Vuoden yhtye -kategorioissa. Läpi vuoden ahkerasti keikkaillut yhtye otti kesällä suurimmatkin festariyleisöt haltuun omalla vastustamattomalla tyylillään.

Gasellien lokakuussa julkaistavalla albumilla liikutaan isojen teemojen äärellä. ”Tuska maailman tilasta ja oman elämä turhanpäiväisyydestä on läsnä, kuitenkaan unohtamatta ystäviä ja muita elämän positiivisempia perusprioriteetteja”, yhtye kuvailee.

Albumin ensimmäiset sinkkulohkaisut ”Riks Raks Poks” (ft. Elias Gould) ja ”Mitä Mä Malagas?” (ft. JVG) nousivat Spotifyn top10 -listalle, joista jälkimmäinen vietti hyvän tovin Spotifyn kärkisijalla.

”Jano”-kiertueen kaikki keikat avaa kovassa nosteessa oleva räppäri Pesso. Marraskuussa debyyttialbuminsa julkaisevan artistin ensimmäiset sinkut ”Tiistai”, ”Joulukuu” ja ”Haikee” ovat soineet radioissa ja suoratoistopalveluissa tiuhaan tahtiin ja herran Experimental Spectacular Live Show on todellakin todistamisen arvoinen!

Kiertueen liput tulevat myyntiin tiistaina 18.9. klo 09:00.
Tapahtuma Facebookissa