NYRKKITAPPELU + SAA KILJUA + RIESA
Päiväys ja aika
Date(s) - 10.10.20
20:00 - 23:00
Kategoriat
Tamperelainen punkrock-yhtye Nyrkkitappelu saapuu Nelivitoseen juhlistamaan uusimman albuminsa julkaisua!
Yksitoista aggressiivista rock-biisiä sisältävä Isosta nyrkistä naamaan –levy on taattua Nyrkkis-menoa, jossa muija maksaa, piuha on rikki ja parkkiksella alkaa vääntyneestä mummopyörästä välitön nyrkkitappelu. Ensimmäiset singlet, pussikaljasinkku Kolme tölkkiä Lidlin kassissa ja ihana Anna mulle kesää, saivat heti innokkaan vastaanoton fanien keskuudessa sekä myös radiosoittoa. Albumin on äänittänyt tuottajalegenda Jani Viitanen ja levyn julkaisee Stupido Records.
– Jos tykkää tehdä lyhytnäköisiä ratkaisuja elämänsä suhteen, niin tää on oikein hyvä soundtrackki siihen. Mä tein biisejä ja sanotuksia pari vuotta, ja otettiin päältä parhaimmat. JeeJee Lavone soitti kuin DeeDee Ramone paitsi hyvin, Nuha-Juha veti elämänsä kitarasoolot ja rumpali-Luca on maailman viimeinen eläin. Keikat alkaa kohta, ja niillä tulee oleen saman meininki ku maailman ekassa elokuvanäytöksessä, paitsi tällä kertaa se juna tulee oikeesti yleisöön, syventää laulaja Horo-Hepe tulevan albumin taustaa.
Vuonna 2010 perustetun tamperelaisen Nyrkkitappelun aikaisemmat julkaisut Voi pyhä äiti, nyt mennään -ep sekä pitkäsoitot Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Nyrkkitappelu Rocks, Haluan olla rocktähti ja saada paljon naisia ja Mitä saisi olla? ovat soineet radioissa, saaneet musiikkimedioissa ylistäviä viiden tähden arvioita, kuten myös vihaisia kritiikkejä.
konseptialbumin ’Olipa kerran Sikakylä’, jota Ilkka-Pohjalainen kuvaili neljän tähden arviossaan lievästi sanottuna originelliksi.
Illan toisena lämppärinä oululainen Saa kiljua. Maku kehittynyt, paikoin kitkerä. Tekiskö mieli huutaa? Ei se mitään. Meitä on muitakin.
Laulusolisti Tiina Vaattovaaran melodiset vokalisoinnit ja osuvat lyriikat hämmennettynä taustatrion punk-rymistelyyn takaavat erinomaisen keitoksen. Yhtyeen ensimmäinen julkaisu, neljän annoksen punkshotti, Päiväkännit-EP, julkaistiin lokakuussa 2019.
Uusin biisi, Sanaton, on nopea ja suoraviivainen punkkibiisi, jossa on tarttuva kitarariffi sekä mieleenjäävät laulumelodiat. Biisi on vallankumouslaulu sorretuille, heille, joita ei oteta vakavasti – oli syy sitten ihonväri, sukupuoli, köyhyys tai jokin muu. Syksyn lopussa julkaistu Kesän kuolema on tummasävyinen indierock-biisi, jonka lyriikoissa on hiven romanttisen ruosteista goottiestetiikkaa.
LIPUT
Liput ennakkoon 45 Specialista 10 €
Liput ennakkoon Tiketistä 11,50 €
Liput ovelta 13 €*
*mikäli ennakkomyynnistä jää lippuja myytäväksi
SHOW & DINNER
Ennakkolipulla saat -10% alennuksen kaikista Zivagon ruoka-annoksista keikkapäivänä! Katso menu ja varaa pöytä osoitteessa zivago.fi
TURVALLISUUS
45 Specialissa noudatamme nyt ja aina viranomaisten antamia, ajantasaisia ohjeita ja rajoituksia, ja pidämme huolta ravintolamme asianmukaisesta puhtaudesta. Otamme keikoille vain 50 % sallitusta kapasiteetista ja henkilökuntamme desinfioi ravintolan pintoja jatkuvasti.
Pidäthän omalta osaltasi huolta myös muista saapuessasi keikalle:
• Pese ja/tai desinfioi käsiä usein ja huolellisesti. Käsidesiä on saatavilla.
• Muista peittää suusi/nenäsi yskiessä tai aivastaessa.
• Pidä riittävää etäisyyttä muihin asiakkaisiin ja henkilökuntaan.
• Älä tule keikalle kipeänä, tai jos sinulla on mitään koronaan viittaavia oireita.
Kiitos että välität!