20.08.2008 Silakka - klubi

Liput 6 € | Aloitus klo 22:00 | Ikäraja K-18    

 

Silakka - klubi ke.20.08.2008

Klaus Thunder & Ukkosmaine

Joensuulaisen Klaus Thunder & Ukkosmaineen ystävänpäivänä julkaistava pitkäsoitto Niinivaara Express on sävykäs kokonaisuus, jossa koskettavat ja tarttuvat pop-kappaleet yhdistyvät häpeilemättömiin elektro- ja disko-sovituksiin.

Vuoden 2004 alussa perustettu Klaus Thunder & Ukkosmaine on julkaissut uransa aikana kaksi omakustannelevyä, sekä tehnyt kymmeniä keikkoja ympäri Suomen, näiden joukossa festivaaliesiintymisiä muun muassa Ilosaarirockissa ja Provinssirockissa.
- Keikoilla homma on toiminut alusta asti hienosti, ja energisellä meiningillämme olemme
saaneet houkuteltua kyynisimmänkin yleisön mukaan, arvioi yhtyeen solisti Klaus Thunder.
- Niinivaara Express -levyn myötä Ukkosmaine alkaa vihdoin toimia yhtä hyvin myös
äänitemuodossa, lisää kosketinsoittaja Wilhelm Meister.


Meisterin kehut eivät ole tyhjiä, sillä Niinivaara Expressillä Klaus Thunder & Ukkosmainekuulostaa paremmalta kuin koskaan. Reilut kaksi kuukautta kestäneiden äänityksien aikana yhtyeen sointia on päivitetty moniulotteisempaan suuntaan. Kappaleita on sovitetturohkeasti uusiksi live-muodosta, ja äänimaisemia väritetty omaperäisillä soundiratkaisuilla. Monenlaisia tunnelmia sisältävältä Niinivaara Expressiltä voi löytää lukuisia teemoja. Yksi niistä on yhtyeen aiemmastakin tuotannosta tuttu kotiseuturakkaus Niinivaaran kaupunginosaan. Levyn teemaan liittyen myös kaikki levyn vierailevat artistit ovat asuneet
jossain elämänvaiheessa Niinivaaralla: vierailijoina kuullaan muun muassa näyttelijätär
Pamela Tolaa sekä Stella-yhtyeen laulajana tunnettua Marja Kiiskilää. 

 

Jesse

Kalifornia-Keke ja Stiletti-Ana perustivat Jessen päästyään Sörkän vankilasta. Koska halusivat soittaa bändissä. Meidän esikuvia on Megadeth, Kraftwerk ja Mega-Anal. vankilassa pojat tapasivat fuusio-soittaja Jessen, joka opetti meille taitoja. Vuosien rötöstelyn jälkeen Keke ja Ana kyllästyivät elämään Piritorilla ja vaihtoivat rikos kierteen Rock kiertueeksi. Ensimmäisen keikan jälkeen oli kuitenkin pakko pölliä Kuopiolaisen Baarin PA-kamat. Jessen uusin musiikki on silmäys Keken ja Anan maailmaan. Siellä on Mimmejä, autoja ja varastettuja kamoja. Musiikki on tehty syntsilla. Parhaillaan Jessen jätkät treenaavat koska haluavat tulla virtuooseiksi, kuten Toto.

Jessen debyyttialbumi KAIKKI! nyt kaupoissa! Levyä, t-paitoja ja pinssejä voi tilata ositteesta: shop.gaea.fi!

 

http://www.ukkosmaine.com
http://www.myspace.com/haistakaa

---

Tänään Nelivitosessa:

Righteouz Nightz

Liput 6/5 € | Aloitus klo 22:00

Tuleva ohjelmisto
pe 21.11.
Righteouz Nightz
la 22.11.
OuluSoul
su 23.11.
Sunnuntaijameissa
Edward
ti 25.11.
Oulu Open Decks
ke 26.11.
Children of Boom-klubi
pe 28.11.
MyHouse 2v. synttäribileet!
ke 03.12.
Children of Boom-klubi
to 04.12.
Morley
pe 05.12.
Rotosrock
su 07.12.
Eppu Normaali
ti 09.12.
Oulu Open Decks
ke 10.12.
Kotiteollisuus
to 11.12.
Kim Herold
pe 12.12.
B-EAT-Z KLUBI
ke 17.12.
Children of Boom-klubi