Liput 4 € | Aloitus klo 23:00 | Ikäraja K-18
29.7. MO's SPECIAL VII Presents: (HOX! ei moses hazyä soittamassa!)
J. Aslak Räsänen & Mielipuoli plays Tom petty & MORLEY plays ELVIS
Vaikka ja mitä coveroinut Oulun rockin työmyyrä Mielipuoli käy tällä
kertaa käsiksi kolmen soinnun mestarin, Tom Pettyn tuotantoon. Luvassa on
siis tuttuun tapaan kauniita harmonioita ja laatulyriikkaa Nelifemman
yläkerrassa! Coming down is the hardest thing!
Vuodesta -76 reilusti toistakymmentä albumia levyttänyt Tom Petty kuuluu
klassisiin amerikkalaisiin laulunkirjoittajiin. Yhdessä pitkäaikaisen
taustabändinsä The Heartbreakersin kanssa hän on tehnyt suurelle yleisölle
selväksi pelkistetyn tyylinsä kirjoittaa timmejä pop-kappaleita jo yli
viidelläkymmellä singlellä.
Teille, jotka eivät herran materiaalia tunne, on nyt oiva tilaisuus tulla
tutustuun ja toteamaan: "Ai tääki on sen biisi!?"
Sinne siis. Siis tänne!
MORLEY plays ELVIS!
Ennekin rock'n'rollin kuningasta coveroinut Morley ottaa nyt asiakseen
soittaa miehen tuotantoa koko setillisen verran! Edelleen mysteeri on,
nouseeko lavalle klassinen Morley Duo, vai myös Illan Isäntiä sisällään
pitävä kvartetti!
Meininkihän tulee olemaan taatu, ohan se varma. Eläköön Elvis, vielä kerran!
![]()