HOME OF ROCK

OPEN TODAY 20-04 / KITCHEN TODAY 20-03

28.04.2018

PARIISIN KEVÄT

Liput 17,5/24 € + PM 2,50 € | Aloitus klo 21:00 | Ikäraja K-18   

”Unenomaisia tunnelmia katkeransuloiseen melankoliaan ja hurmoksellisen tanssittaviin melodioihin yhdistelevä Pariisin Kevät on elämää suurempi ilmiö.”

Pariisin Kevät tekee maalis-huhtikuussa klubikiertueen nimeltään Kuume 2018. Yhtye starttaa kevään keikkansa 24. maaliskuuta Turun Viking Gracelta. Pariisin Kevät nähdään kevään aikana Turun lisäksi myös Lahdessa, Tampereella, Helsingissä ja Oulussa.

Vakaasti ja vahvasti suosiotaan kasvattanut Pariisin Kevät keikkaili vuonna 2017 tuoreen Kuume-albuminsa tiimoilta ahkerasti. Keikoista suurin osa oli loppuunmyytyjä. Mm. joulukuussa 2017 yhtye myi loppuun kaikki klubikeikkansa ennakkoon (Hämeenlinna, Kuopio, Jyväskylä, Oulu x2, Tampere)

Pariisin Kevät julkaisi 3. helmikuuta kuudennen albuminsa Kuume. Albumi nousi heti ensimmäisellä listaviikollaan suoraan Suomen virallisen albumilistan paalupaikalle. Ykkössija oli yhtyeen uran ensimmäinen. Albumilta on julkaistu singlet Tiputa sun aseet, Hei mä soitan sulle ihan kohta, Pilvissä ja Matkalla sun luo. Yhtye työstää parhaillaan uutta musiikkia. 

 

LIPUT TULEVAT MYYNTIIN PERJANTAINA 19.1. KLO 9!

45 Special / Saaristonkatu 12 / 90100 Oulu
(08) 8811 845 / toimisto@45special.com