HOME OF ROCK

OPEN TODAY 20-04 / KITCHEN TODAY 20-03

30.11.2017

MELA + SAAGA SEES

Liput 5 € + PM 2,50 € | Aloitus klo 21:00 | Ikäraja K-18    

MELA on kuudesta naisesta koostuva oululainen bändi, jonka musiikki edustaa suomenkielistä raikasta folkahtavaa poppia aina herkistä balladeista meneviin bilebiiseihin. Yhtyeen kappaleissa kuullaan niin jousia, puhaltimia kuin esimerkiksi mandoliiniakin, ja kaikki bändin jäsenet opiskelevat musiikin ammattilaisiksi.

 ------- 

Saaga Sees on oululainen laulaja-lauluntekijä. Rakkauden musiikkiin, runouteen ja esiintymiseen hän löysi varhaisteininä. Siitä lähtien Saagalla on ollut suuri tarve koskettaa, puhutella ja havahduttaa ihmisiä niiden avulla.

Hänen lyriikoissaan on laulujen sielu. Sanat eivät ole vain sanoja, niissä piilee valtava voima. Sanat maalaavat kuvia ja rakentavat taloja. Sanonnan mukaan yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta Saagalla on tapana todeta, että kolme sanaa voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa.

45 Special / Saaristonkatu 12 / 90100 Oulu
(08) 8811 845 / toimisto@45special.com