HOME OF ROCK

OPEN TODAY 20-04 / KITCHEN TODAY 20-03

15.12.2017

GASELLIT

Liput 14/17,5 € + PM 2,50 € | Aloitus klo 21:00 | Ikäraja K-18   

Gasellit on melodisen ja modernin rytmimusiikin sekä underground-räpin suorapuheisuuden yhdistelmällään ollut edelläkävijä, jonka musiikki soi niin valtavirran radioasemilla kuin vaihtoehtoisemmilla klubeillakin. 

Yhtye on noussut ryminällä Suomiräpin kärkinimien joukkoon, josta osoituksena on kappaleiden yli 15 miljoonaa toistoa suoratoistopalvelu Spotifyssa sekä valinta Vuoden bändiksi vuoden 2016 Funky Awardseissa. 

Gaselleiden tuotannosta löytyy myös lukuisia radioaalloilta tuttuja kappaleita, kuten Imus, Liimaa, Älä muista pahalla ja Vainoharhainen. Universal Musicin alaiselle Johanna kustannukselle levyttävän yhtyeen odotettu neljäs pitkäsoitto ’Veli’ julkaistiin 21.4.2017.

Gaselleiden live-esiintymiset ovat parhaimmillaan arvaamattomia ja bipolaarisia – toisaalta herkkiä, toisaalta ihan älyttömiä. Yhtye onkin kerännyt runsaasti kiitosta energisistä keikoistaan, joita on takana satoja ympäri Suomen. Bändillä on vahva tahtotila tuoda bileet mukanaan aina sinne minne he saapuvatkin

Varoituksen sana: Kavereiden livekunto on sen verran taattu, että keikat saattavat myydä loppuun jo ennakkoon!

45 Special / Saaristonkatu 12 / 90100 Oulu
(08) 8811 845 / toimisto@45special.com