HOME OF ROCK

OPEN TODAY 20-04 / KITCHEN TODAY 20–03

23.03.2017

KÜRØISHI levyjulkkarit + BOAR + BONEHUNTER

Liput 5 € + PM 2,50 € | Aloitus klo 20:30 | Ikäraja K-18    

Kürøishi

Kürøishin musiikki on väkevä sekoitus crustia ja d-beat-paahtoa. 2016 Oulussa perustettu Kürøishi julkaisee ensialbuminsa Poverty.Ignorance.Greed.Slavery (Fight Records) 10.3. Terveiden käsien lisäksi yhtyeen jäseniltä löytyy kokemusta muun muassa Deathchainin ja Lambsin riveistä. Yhtyeen musiikki tuo vahvasti mieleen Entombedin, Motörheadin ja Dischargen kaltaiset yhtyeet.

Boar

Oululainen vuonna 2009 perustettu Boar tarjoilee keitoksen sairasta noisea, happoista sludgea, hidasta doomia ja psykedeelistä rockia.

Bändi on urallaan julkaissut muutamia EP:tä, splitin ja viimeisimpänä täysipitkän vinyylinsä “VENEFICAE”. Veneficae valittiin vuoden parhaimmaksi levyksi suositun “Heavy Planet”-blogin toimesta 2015.

Boar on myös kiertänyt ahkerasti Suomessa, Skandinaviassa, Baltiassa, sekä Euroopassa ja jakanut lavan mm. Weedeaterin ja Conanin kaltaisten legendojen kanssa.

Keikkataukoa viettänyt yhtye on keskittynyt toisen albuminsa työstämiseen, joka julkaistaan 2017. 

Bonehunter

Oululaisen metal punk -trio Bonehunterin räiminnässä kuuluvat vahvasti vaikutteet niin Venomista, kuin myös Dischargesta ja alkupään Bathorystäkin. Aiempien pienjulkaisujen myötä Bonehunter kiersi Eurooppaa kuukauden ajan detroitilaisen Acid Witch -yhtyeen lämppärinä keväällä 2015, ja julkaisi myöhemmin samana kesänä ensimmäisen täyspitkänsä “Evil Triumphs Again” amerikkalaisen Hells Headbangers Recordsin kautta. Bändi heitti myös viiden keikan minirundin Pohjois-Amerikassa syyskuussa, tällä kertaa Acid Witchin ja Shitfuckerin kanssa. Kiertueeseen kuului festariesiintyminen kolmipäiväisessä Hells Headbash Part 2:ssa Clevelandissa, Ohiossa jossa tapahtuman esiintyjäkaarti koostui kokonaan Hells Headbangersille levyttäneistä artisteista. Bonehunter julkaisee seuraavan albuminsa “Sexual Panic Human Machine” keväällä 2017. Bändi kiertää sen myötä kotimaassa ja lähtee toistamiseen Euroopan kiertueelle, tällä kertaa kanadalaisen Blackrat -yhtyeen kanssa.

45 Special / Saaristonkatu 12 / 90100 Oulu
(08) 8811 845 / toimisto@45special.com