HOME OF ROCK

OPEN TODAY 16 > 04

KITCHEN TODAY 16 > 23

HOTLINE (08) 8811 845

27.06.2012
Mo`s Special Club IV/ Kaneli "With The Beatles" + Matteus Perkele & HJS

Liput 2,5 € + PM 2,50 € | Aloitus klo 23:00 | Ikäraja K-18    

Kaneli + Matteus Perkele
 
Kaneli on kolmen sisaruksen muodostama, vuonna 2008 perustettu yhtye. Heidän musiikkinsa on monipuolinen sekoitus folkkia, bluegrassia, kantria ja akustista poppia. Rummut, perkussiot, piano, kitara, basso, huuliharppu sekä moniääninen laulu luovat bändin omintakeisen kaneliaromin. Viime kesänä Kaneli voitti Oulussa järjestetyt katusoittokisat, ja siitä asti yhtye on soittanut aktiivisesti niin kotikaupungissaan Oulussa kuin muuallakin. Energinen, raikas ja välitön live-esiintyminen näyttääkin vetoavan hyvin kaiken ikäiseen ja näköiseen yleisöön.
 
Kanelin suurin vaikuttaja, The Beatles, lyö leimansa selkeästi sekä bändin omaan tuotantoon, että cover-valikoimaan - kahta puhdasäänistä päälaulajaa onkin verrattu jopa Lennon-McCartney -kaksikkoon. Settilistalla on ollut ensimmäiseltä keikalta asti vakituisesti vähintään kourallinen Beatlesin kappaleita, ja yhtye on soittanut kysynnän vuoksi keikkoja myös yksinomaan Beatles-teemalla. Palo Beatlesin coverointiin ei ole hiipunut, ja sen uusin tulos nähdään ja kuullaan 45 Specialissa keskiviikkona 27.6, jolloin Kaneli sekoittaa jännittävän arominsa Beatlesin legendaariseen ja nostalgiseen toiseen albumiin "With The Beatles".
 
Myöskin kovan live-esiintyjän maineessa oleva Matteus Perkele täräyttää tällä kertaa rupiset riiminsä ilmoille kokonaisen bändin voimin. Souteloa Leinon venheellä.

http://www.youtube.com/watch?v=Ej59lIK8KhU&feature=endscreen&NR=1
http://soundcloud.com/user5349188

20th Anniversary