20.06.2012
Mo`s Special Club III / Kari Peitsamo
Liput 2,5 € + PM 2,50 € | Aloitus klo 23:00 | Ikäraja K-18
Vuonna 1982 Peitsamo perusti Revival-yhtyeen, jonka kanssa syntyi kolme pitkäsoitollista käännöslevytyksiä. Tuon ajan levytyksistä Rokaten ympäri maailman kuuluu edelleenkin monen radiokanavan vakio-ohjelmistoon. Revivalin jälkeen vuorossa oli pitkälle 1990-luvulle jatkanut ja vuonna 2008 lyhyen comebackin tehnyt Skootteri-yhtye, jonka kanssa albumeita syntyi vuosina 1985–1993 ja 2008 yhteensä kolmetoista sekä lisäksi kolme kokoelmaa.
1990-luvun alkuvuosina Peitsamo alkoi keskittymään entistä enemmän soololevyjen tekemiseen mies & kitara -asetelmin. Toki uusia bändilevyjäkin on edelleen syntynyt, muun muassa Freud Marx Engels & Jung- sekä Risto-yhtyeiden kanssa. Viimeksi mainitun kanssa vuonna 2007 tehdyn pitkäsoiton Rytmin lukijat äänestivät vuoden toiseksi parhaaksi kotimaiseksi julkaisuksi ja samalla Peitsamon vuoden neljänneksi parhaaksi artistiksi.
Jo aiemmin maamme ahkerimman levyttäjän (61 albumia?) tittelin itselleen napanneesta Peitsamosta on alkaneella vuosituhannella tullut myös yksi maamme ahkerimmista keikkailijoista. Jo vuosien ajan mies on kiertänyt maata kitaransa kanssa noin sadan keikan vuosivauhdilla. Esiintymispaikat ovatvaihdelleet pienistä baareista suurille festarilavoille.
Peitsamo on tunnettu tunnollisena keikkailijana, joka esiintymispaikan koosta ja luonteesta riippumatta kykenee ottamaan yleisönsä ja luomaan unohtumattomia musiikki-iltoja.

