HOME OF ROCK

OPEN TODAY 18 > 04

KITCHEN TODAY 18 > 24

HOTLINE (08) 8811 845

23.02.2012
Sici & The Boogie Brothers

Liput 4,5 € + PM 2,50 € | Aloitus klo 22:00 | Ikäraja K-18    

SiCi & the Boogie Brothers on energinen jyväskyläläinen hyvän tuulen musiikin kokoonpano. Yhtyeen soundissa voit kuulla vaikutteita niin soulista, popista kuin hiphopistakin. Alkunsa yhtye sai ideasta korvata rummut beatboxauksella. ”Ajatus syntyi talvisena iltana 2010 merkillisten jamien jälkeen. Kieli poskessa päätettiin kokeilla ja asia johti toiseen”, laulaja-Siiri kertoo.

Keikkarintama on laajennut nopeasti koko maan kattavaksi. Lähtökohtaisesti reissuilla pidetään hauskaa. Keikka-Corsan intensiivinen ilmapiiri onkin hitsannut poppoon hengen tiiviisti yhteen.

Yhtyeen jäsenet, itseoppinutta beatboxaajaa lukuun ottamatta, ovat opiskelleet muusikon koulutuksen. Uransa alkuvaiheet Ilkka, Miikka ja Siiri ovat viettäneet klassisen musiikin parissa. Monipuolinen musiikkitausta näkyykin mielikuvituksellisessa sovitustyössä.

Tarinallisit biisit ovat syntyneet hetkessä ja hyvässä hengessä. Kahvin ja teen voimalla-kertomuksia arjesta, unelmista ja tunnelmista. Yhdessä ideoiden ja improvisoiden.

http://www.facebook.com/sicibb

20th Anniversary