03.02.2012
Retropop
Liput 6 € + PM 2,50 € | Aloitus klo 23:00 | Ikäraja K-18 
Retropop sai alkunsa Tommin ja Sailan perustamana vuonna 2005. Aluksi yhtye tunnettiin pelkästään piirroshahmoina internetissä, mutta vuonna 2006 mukaan liittyivät Mika ja Olli ja yhtyeestä tuli todellinen. Hahmot jäivät silti olennaiseksi osaksi yhtyettä muistuttaessaan sen jäseniä ulkonäöltään.
Retropopin ensimmäinen kappale Pieni ja ihmeellinen julkaistiin Mikseri.net -sivustolla 30. tammikuuta 2006. Kappale valittiin viikon biisivalinnaksi viikolla 13/2006 ja se kipusi elektronisen listan kärkeen. Ensimmäistä kappaletta seurasivat Eilinen (on tänään), Totuus vai tehtävä, Aika haavat parantaa sekä Pitkä yö, jotka kaikki julkaistiin sekä Mikseri.net -sivustolla että yhtyeen virallisilla kotisivuilla.
Yhtyeen ensimmäinen julkaisu, Pieni ja ihmeellinen / Eilinen (on tänään) -promosingle, julkaistiin vuonna 2006. Single julkaistiin sekä internetissä MP3-muodossa että CD-R -levynä (50 kpl painos).
Kesällä 2007 Retropop solmi levytyssopimuksen Universal Music –levy-yhtiön kanssa. Ennen sopimusta yhtyeen debyyttialbumi oli jo käytännössä valmis, sillä sen on sekä äänittänyt että tuottanut yhtye itse.
Tammikuussa 2008 valmistui yhtyeen ensimmäinen musiikkivideo kappaleesta Pieni ja Ihmeellinen. Videon on ohjannut Jussi Kemppainen ja video voitti vuoden 2007 Yleisö Muuvin 52 prosentin äänimäärällä. Kyseinen kappale oli myös yhtyeen ensimmäinen single ja se julkaistiin ensin latauskaupoissa helmikuussa ja sitten CD-versiona maaliskuussa 2008.
Kesäkuun 11. päivä 2008 julkaistiin yhtyeen debyyttialbumi Pieni ja Ihmeellinen
Elokuussa 2011 yhtye julkaisi kauan odotetun uuden singlensä Tää ilta. Samalla yhtye ilmoitti julkaisevansa toisen albuminsa Tämän hetken tähden lokakuun 26. päivä 2011. Pari viikkoa ennen albumia julkaistiin myös toinen single Pohjolan Prinsessa.
http://www.retropop.fi
http://www.myspace.com/retropop
http://www.youtube.com/watch?v=b3gXKFDOUCw

