45:n huikea kevät käynnistyi!
45 Specialin kevät käynnistyi tämän viikon tiistaina supersuositun open mic- stand up-klubin Remakan merkeissä. Tupa oli tälläkin kertaa täynnä ja meno ehkä jopa parasta tähän mennessä paikallaolijat kertoivat. Siitä on hyvä jatkaa joka toinen viikko tiistaisin seuraavan illan ollessa 24.1.2012.
Myös bändipuolella on tulossa vilkas ja monipuolinen kevät. Ensimmäisenä ehättää 45:n lavalle tulevana perjantaina 13.1 livelevyään äänittävä Moses Hazy, joka pienen tauon jälkeen aktivoituu välittömästi äänittämällä perjantaisen 45:n live-keikan, joten ei muuta kuin paikalle antamaan myös yleisön oma ääninäyte "nauhalle".
Jatkoa seuraa välittömästi seuraavana perjantaina, kun estradille tulevat tulevaisuuden isot starat Satellite Stories ja Pasa. Kevään mittaan 45:ssa nähdään ja kuullaan mm. Lassi Valtonen, Suvi Isotalo, Vulture Club, Bullet Biters, Sici & The Boogie Brothers, Tysq(saksalainen indie-bändi, joka on kotimaassaan iso nimi ja tulee tekemään uuden albumin äänityksiä Oulun seudulle helmi-maaliskuussa 2012), Siiri Nordinin uusi bändi Siiri & The Sweets, räväkkä naisartisti Ronya, Sara, Notkea Rotta, Happoradio, Plutonium 74 ja monet muut. Seuraa päivitetyt ohjelmatiedot netisivuiltamme ja nauti elävästä musiikista aidossa ympäristössä.

