Laura Närhen johtama Kemopetrol keikalle 45:een 24.11
Yli viisi vuotta sitten edellisen levynsä julkaissut Kemopetrol tekee paluun. Nelihenkinen bändi on valmistellut tulevaa levyä jo usean vuoden ajan
Vuonna 2000 menestyksekkään debyyttilevynsä julkaissut Kemopetrol julkaisi ”A Song & A Reason” – nimisen uuden levyn 21.9. Yhtye aloittaa pitkästä aikaa myös keikkailun lokakuun lopussa. Kaikki uuden levyn kappaleet ovat yhtyeen kosketinsoittajan Kalle Koiviston käsialaa ja niitä alettiin työstämään jo vuonna 2008. Yhtyeen keulakuva Laura Närhi on viimeisen vuoden aikana luonut myös menestyksekästä soolouraa.
Kemopetrol livenä 45 Specialissa torstaina 24.11.2011 klo.22.00. Liput maksavat 12 € ja ne tulevat myyntiin keskiviikkona 2.11.2011 Levykauppa Äxään, Hallituskatu 29 B, Oulu.

